Muotikauppa kasvoi  vuonna 2021 yhteensä 8 % noin 3,1 miljardiin euroon.  Muodin ja kodintekstiilien kaupan arvo kasvoi edellistä vuodesta 227 miljoonalla eurolla mutta on silti vielä 470 milj. euroa pandemiaa edeltävää tasoa matalammalla. Korona pakittaa taas muotikaupan elpymistä.

Urheilukauppa kasvoi viime vuonna 10,3 %  yhteensä 1,39 mrd euroon yksilölajien ja ulkoilun vetämänä. Urheilukaupan myynnin arvo  oli jopa 142 miljoonaa euroa pandemiaa edeltävää aikaa korkeampi.  

Muotikaupan myynti sujui koko syksyn paranevaan tahtiin ja joulukauppa selvästi odotuksia paremmin. Vuonna 2021 vaatekauppa kasvoi 8,7% ja kenkäkauppa 3,8 %. Kodintekstiilien myynti kasvoi 15%, kun koronavuonna suomalaiset sisustivat kotejaan.

Urheiluvälineiden kauppa kasvoi 15,1% ja kasvua haittasi ja hidasta edelleen lähinnä toimitusten viivästykset. Urheilun ja vapaa-ajanmyymälät ovat edelleen ottaneet markkinaosuutta muulta vaate ja kenkäkaupalta. Esimerkiksi jo lähes puolet suomalaisten kengistä myydään urheilun kivijalka ja verkkokauppojen kautta.

Verkkokauppan kasvu hidastui, mutta voittaa alaa edelleen

Pandemia kiihdytti kaupan siirtymistä verkkoon Silti vuonna 2021 vaatteiden ja jalkineiden verkkokauppan kasvu hidastui  10,4 prosenttiin, kun vuonna 2020 verkkokauppa kasvoi  18,9 %. Vuonna 2021 suomalaiset ostivat vaatteita ja kenkiä ulkomaisista verkkokaupoista yli puolella miljardilla eurolla ja Suomesta verkon kautta 126 miljoonalla eurolla. Urheiluvälineiden ulkomainen verkkokauppa sen sijaan supistui lähes kymmenen prosenttia.

Ala on kaksi vuotta taistellut pandemia aaltojen keskellä. Tuet ovat olleet avuksi, mutta kauppa tarvitsee ensisijassa perusteltuja toimia ja johdonmukaista viestintää pelottelun sijaan. Liian usein määrättömäksi ajaksi toistuvat sulut ja ”vältä-ihmisiä”- suositukset heijastuvat välittömästi varsinkin vaatteiden ja kenkien myyntiin. Erityisesti vanhemmat ihmiset välttävät nyt asiointia kaupoissa. Vähäriskisten liikuntapaikkojen sulku ei myöskään lisää toimien uskottavuutta.

Osoitetiedot

  • Käyntiosoite:
    Eteläranta 10
    00130 HELSINKI
  • Laskutusosoite:
    OVT 003722230018
    Verkkolaskun välittäjä: 003708599126 Open text

Yhteystiedot

  • Puhelin: 0400600037

Seuraa Twitterissä