Tammi-elokuussa urheilukauppa on kasvanut viime vuodesta 13,4 prosenttia ja on yli viisi prosenttia edellä koronaa edeltäviä vuosia. Muotikaupassa tilanne on toinen. Vaikka tammi-maaliskuussa kasvua viime vuoteen on peräti 8,1 prosenttia, on ala edelleen liki viidenneksen jäljessä koronaa edeltävästä ajasta.

Korona-aikana pukeutumisen verkkokauppa teki loikan, mutta suurin muutos tapahtui toimijoiden välillä muotikaupoista urheilukauppoihin. Varsinkin kenkäkauppa siirtyi merkittävästi urheilukauppoihin.

–Urheilukauppa on kotoiluajan voittajia, koska se on vastannut lisääntyneisiin harrastusajan tarpeisiin ja rennon muodin nousuun. Pyöräilyn ja muun välinekaupan lisäksi urheilukauppojen vaatemyynti on jatkanut kasvuaan, sanoo Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Velimatti Kankaanpää.

Tammi-elokuussa urheilukauppa on kasvanut 13,4 prosenttia edellisvuoteen ja 5,4 prosenttia pandemiaa edeltävään ns. normaalivuoteen verrattuna. Muotikauppa kasvoi samaan aikaan 8,1 prosenttia, mutta on edelleen 19 prosenttia alempana ns. normaalivuosista.

–Vain verkkokauppa ottaa edelleen kaulaa kivijalkakauppaan verrattuna. Varsinkin Suomen sisäinen verkkomyynti on edelleen pirteässä kasvussa, Kankaanpää kertoo.

Esimerkiksi vaatteiden normaalivuoteen verrattuna verkkomyynti kasvoi tammi-elokuussa 150 prosenttia ja viimevuoteenkin verrattuna 25 prosenttia.

–Verkko-ostoksissa varsinainen loikka tapahtui viime vuonna. Muodin verkkokauppa muista EU-maista kasvoi vuoden alusta 12 prosenttia, mutta urheilun laski 8,2 prosenttia, Kankaanpää tarkentaa.

Kodintekstiilien kauppa on toinen tuotealue, jota pandemia ei painanut alas. Kotona vietetyn ajan lisäys näkyy 11 prosentin kasvuna normaalivuoteen. Myös lastenvaatteiden kauppa on noussut takaisin koronaa edeltävälle tasolle. Matkustamisen ja tapahtumien vähyyden vuoksi laukkukauppa on käynyt heikosti ja tuoteryhmässä ollaankin 41 prosenttia normaalivuoden alapuolella. Edelleen osa muotikaupoista kärsii etätyösuosituksen jatkumisesta ja turistien puutteesta. Heikoin tilanne on kaupunkikeskustoissa.

–Suomalaiset ja muotikaupat odottavat syksyn tilaisuuksia ja vapaata liikkumista poikkeuksellisen innokkaasti, minkä odotetaan tuovan kasvusysäyksen loppuvuoteen ja jo alkaneeseen syyssesonkiin. Tärkeä signaali alan toipumiselle olisi ilmoittaa selkeä päivä, jolloin etätyö ja rajoitukset lopetetaan. Vasta työpaikoille palatessaan ihmiset huomaavat, että duunivaatteet taitavat olla jo aika päivittää. Tuleviin pikkujouluihinkin todennäköisesti panostetaan poikkeuksellisesti, ennustaa Kankaanpää.

Osoitetiedot

  • Käyntiosoite:
    1.8.2021- Eteläranta 10
    00130 HELSINKI
  • Laskutusosoite:
    OVT 003722230018
    Verkkolaskun välittäjä: 003708599126 Liaison Tecnologies Oy

Osoitetiedot

  • Käyntiosoite:
    Eteläranta 10,
    00130 HELSINKI
  • Postiosoite:
    Muoti- ja urheilukauppa ry
    Eteläranta 10
    00130 Helsinki

Yhteystiedot

  • Puhelin: 050 591 8317

Seuraa Twitterissä