Muotikauppa jatkoi kasvuaan edelleen syyskuussa miesten vaateostojen virkistämänä. Kasvua kertyi yhteensä 1,1 prosenttia. Miesten vaatekauppa kasvoi peräti 3,2 prosenttia. 

Miehet vierailevat erityisen mielellään urheilu- ja vapaa-ajanmyymälöissä,  mutta myös muotiliikkeissä miesten pukeutuminen kasvoi 2,6 prosenttia. Trendi on ollut nähtävissä jo viime vuoden  puolelta lähtien. Syyssesongin aikana miehet ovat löytäneet tiensä myös muotikauppoihin.

”Miesten vaateostokset ovat kasvaneet tänä vuonna prosentilla. Naiset, sen sijaan, ovat edelleet vähentäneet vaatehankintojaan”, kertoo toimitusjohtaja Velimatti Kankaanpää, Tekstiili- ja muotialat TMA ry.

Naisten muodin osuus koko muotikaupasta on reilu kaksi kolmannesta, minkä vuoksi vaatekauppa onkin kumulatiivisesti miinuksella 1,4 prosenttia. Kenkäkauppa sinnittelee 0,3 prosenttia plussalla.

Muotikaupassa takana on kolmen vuoden voimakas vaate- ja kenkäostosten laskukausi. Käänne on kuitenkin tapahtunut. Tilastojen mukaan kuluvana vuonna suomalaiset kuluttavat jo vaatteisiin ja jalkineisiin enemmän euroja kuin alkoholiin ja tupakkaan. Näin ei ole tiettävästi tapahtunut koskaan aiemmin.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Velimatti Kankaanpää, Tekstiili- ja muotialat TMA, 0400-600 037, veli-matti.kankaanpää@textile.fi

Osoitetiedot

  • Käyntiosoite:
    1.8.2021- Eteläranta 10
    00130 HELSINKI
  • Laskutusosoite:
    OVT 003722230018
    Verkkolaskun välittäjä: 003708599126 Liaison Tecnologies Oy

Osoitetiedot

  • Käyntiosoite:
    Eteläranta 10,
    00130 HELSINKI
  • Postiosoite:
    Muoti- ja urheilukauppa ry
    Eteläranta 10
    00130 Helsinki

Yhteystiedot

  • Puhelin: 050 591 8317

Seuraa Twitterissä